Katsottuani ohjelman Punainen Lanka, jossa Maarit Tastula haastatteli tähtitieteilijä Esko Valtaojaa jäin ihmeissäni sohvalle istumaan. Miten voi olla?

Miten ihmeessä voi olla niin, että jopa oppikirjoissa otsikon ilmaus, eli siis Charles Darwinin evoluutioteoriaan liittyvä seikka, on käännetty "Vahvimpien selviytyminen"? Kertokaa se mulle, miten?!?!? Kuten tieteilijä Valtaoja valaisi, se käännetään oikein "Sopivimpien selviytyminen". Sopivin ja vahvin. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa! Voi olla sopivin, vaikkei ole vahvin!

Siinäpä sitä pohdittavaa... aina pitäisi näköjään hakeutua alkuteoksen pariin ja lukea se alkuperäisellä kielellä...

 

Nyt viimein tuli mitta täytten koko joulun suhteen.

Pienenä joulu oli mukava juhla. Paitsi että sai lahjoja, oli myös aivan mielettömän mystinen ja mukava tunnelma. Kun kasvoi kersaiästä yli, joulut latistuivat. Teininä ja nuorena aikuisena yritti paniikissa saavuttaa sitä lapsuuden mahtavaa tunnelmaa, muttei se ikinä onnistunut. Tuskin sitä koskaan edes saavuttaakaan enää.

Ehkä kaikki olikin vain huijausta. Mitään tunnelmaa ei ikinä ollutkaan, lapsen mieli vain kehitti torjuntakeinoja inhottavalle totuudelle. Joulu on tälle sopulille stressin (vaikka stressiä kuinka yrittää minimoida, aina sitä tulee, jos esim. haluaa sukulaisten kanssa olla tekemisissä) ja haikeuden aikaa.

Miksi ylipäänsä vietän joulua? En ole kristitty enkä minkään suomalaisen muinaiskulttuurin ylläpitäjä, joten uskonnollisia lähtökohtia ei ole. Joulun tiettyjä sanomia kuten rauhaa ja välittämistä on minusta hyvä osoittaa ympäri vuoden. Kuitenkin olisi mukavaa säilyttää jokin piristyksen ja valon juhla keskellä tätä pohjoista yötä. Ehkäpä joulusta tulee tälle sopulille ennen kaikkea valon juhla, kynttilöiden, tuikkujen ja roihujen juhla. Silloin voi perhetyä vaikka muinaissuomalaiseen mystiikkaan...

Täämä sopuli on jotenkin aina kokenut olevansa ulkopuolinen ja erilainen. Ei mikään yli- tai ali-sopuli, mutta erilainen. Ja muu sopuliyhteisö on tehnyt parhaansa yrittäessään ahtaa tämän sopulin sopulimuottiin, jotta tästä sopulista tulisi kerrassaan tyypillinen tai oikeastaan mallikelpoinen sopuliyksilö.

Pitkään sopuli alistui kohtaloonsa. Jos kerran oli sopuliksi syntynyt, kai sitten piti...

Sitten sopuli havahtui.

On vain tämä yksi elämä (todistettavasti) eikä huomista päivää ole kellekään luvattu. Parasta siis tehdä elämästään itsensä näköinen ja elää juuri niin kuin kuulee elämän itseään kutsuvan. Jo tänään! Jos elää elämänsä muiden mukaan, mitä sillä saavuttaa? Mitä se lohduttaa silloin, kun aurinko on jo laskemassa omalta kohdalta? Saati siinä vaiheessa, kun kasvaa ruohoa mullassa...

Onhan se rankkaa, ei erilaisia siedetä. Ei erilaisia tueta. Ei heitä kannusteta. Yksin on pärjättävä. Kun valtateitä ei tahdo tallailla, itse on raivattava oma polkunsa kanervikossa.

En ole koskaan aiemmin rakastunut. Olen ihastunut ja yrittänyt rakastaa. Mutta rakastunut en ole koskaan.

En tiennyt, että voi näin ihmeellisesti rakastua. Rakastua ehdoitta. Toivoa toiselle vilpittömästi kaikkea hyvää elämään, vaikka toista ei edes kiinnosta. Kuinka se sattuukaan, kun toinen ei välitä. Ja kuinka silti ei vihaa, vaan haluaa toiselle vain hyvää ja onnea...

En tiennyt, että tällaista olisi olemassa oikeassa elämässä.

Silti, epäilevä puoleni muistaa mainita, että jos olisinkin saanut vastakaikua ja olisimme päätyneet yhteen, olisiko tunne muka kestänyt muutamaa kuukautta kauempaa? Enkö olisi taas kyllästynyt ja ahdistunut ja alkanut kaipaamaan vapauteen?

En tiedä. En todellakaan tiedä. En tiedä enää mistään mitään, kun kerran tällaista voi elämässä tapahtua. Olisi edes joku volyyminapuula, mistä näitä tunteita saisi vähän pienemmälle.

Toisaalta, olen onnellinen siitä, että sain kokea jotakin tällaista. Sillä nyt tiedän, että minun on mahdollista rakastua tulisesti. Ja jos joskus rakastun ihmiseen, joka tuntee samoin, kuinka euforinen tila odottaakaan. Edes sitten muutaman kuukauden tai viikon ajan, jos ei pidempään...

Sopulin tunteet ovat myllerryksestä sekaisin. Huokaisten se siirtyy nyt mussuttamaan suklaatia...

Eilinen päivä piristi väsynyttä sopulia kovasti. Sopuli huomasi taas, kuinka merkittävä asia on todellinen ystävä.

Todellista ystävää ei voi ostaa, ei vuokrata, ei pakottaa. Todellinen ystävä on ystävä omasta tahdostaan. Todellisen ystävän kanssa voi itkeä ja nauraa, olla juuri sellainen kuin on. Todellista ystävää kuuntelee mielellään ja  todellisen ystävän kanssa haluaa jakaa myös hänen ilonsa ja surunsa. Todellisen ystävän kanssa voi vain köllötellä sängyllä vierekkäin sanomatta mitään ja suklaakarkkeja mussuttaen sekä samalla tuntea kuinka ystävysten välillä vallitsee hiljainen yhteisymmärrys.

Elämässä on tarpeellista osata olla yksin. Sen tämä sopuli osaa. On kuitenkin tärkeää myös osata luoda todellisia ystävyyssuhteita. Sitä tämä sopuli harjoittelee.